Tutkimukset

Kulotus ja säästöpuuhakkuu edistävät mustikan ja puolukan pölyttymistä

Kulotus ja säästöpuuhakkuu edistävät mustikan ja puolukan pölytystä

Mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea) ovat Pohjois-Euroopan havumetsien kenttäkerroksen yleisimpiä ja runsaimpia putkilokasveja. Marjat tarjoavat poimijoilleen lisätuloja, ja marjastus on monelle tärkeä harrastus ja keskeinen virkistystapa. Lisäksi marjat tarjoavat ravintoa ja suojaa useille pölyttäjille (esim. kimalaiset) ja herbivoreille eli kasvinsyöjille (esim. metso). Mustikka ja puolukka ovat myös erittäin keskeisessä roolissa ekosysteemin dynamiikassa vaikuttaen mm. maaperän ravinnepitoisuuksiin ja hiilen kiertoon.

 


Puolukan kukka

Mustikoiden ja puolukoiden määrä on kuitenkin vähentynyt; Suomessa kannat ovat pienentyneet jopa 50 prosenttia viimeisen 60 vuoden aikana. Vähenemiseen on monta syytä. Metsänhoidollisista toimenpiteistä avohakkuut ovat pienentäneet marjakantoja kasvaneen valonmäärän ja maaperän kuivumisen kautta, ja metsämaan muokkaaminen varpujen juurien rikkoontumisen kautta. Myös metsän lannoitus voi vaikuttaa marjakantoihin heikentävästi. Lisäksi metsien nuorentuminen ja tihentyminen on vaikuttanut negatiivisesti mustikka- ja puolukkakantoihin.

Marjakantojen pienenemisen takia onkin tärkeää kehittää metsänhoidollisia menetelmiä, jotka edistävät metsän monimuotoisuutta jäljittelemällä luontaista häiriötä. Tällaisia menetelmiä ovat kulotus ja säästöpuuhakkuu. Kulotuksella saadaan aikaan lahopuuta, palanutta puuta ja avointa tilaa, joka mahdollistaa varpulajien palonjälkeisen kolonisaation. Säästöpuuhakkuussa hakkuulta säästetyt yksittäiset puut tai metsälaikut monipuolistavat metsän rakennetta ja tarjoavat ekosysteemille jatkuvuutta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka kulotus ja säästöpuuhakkuu vaikuttavat mustikka- ja puolukkakantoihin.

Menetelmät

Tutkimus toteutettiin Lieksassa 24 tutkimusalueella. Kaikki tutkimusalueet olivat tutkimuksen alussa noin 150-vuotiaita vanhoja mäntyvaltaisia havumetsiä. Alueet jaettiin satunnaisesti kahdeksaan eri käsittelyyn (taulukko 1).

Taulukko 1. Tutkimusalueet jaettiin kahdeksaan eri käsittelyyn.

 

Ei hakkuuta (kontrolli)

Säästöpuuhakkuu

(50 m3/ha)

Säästöpuuhakkuu

(10 m3/ha)

Avohakkuu

Kulotus

Käsittely 1

Käsittely 2

Käsittely 3

Käsittely 4

Ei kulotusta

Käsittely 5

Käsittely 6

Käsittely 7

Käsittely 8

Hakkuut suoritettiin talvella 2000-2001, ja puolet tutkimusalueista kulotettiin kesällä 2001. Mustikan ja puolukan prosenttipeittävyys, kukkiminen ja marjasato selvitettiin kesällä 2013. Kimalaiset ja maamehiläiset ovat tutkimusalueilla mustikan ja puolukan tärkeimpiä pölyttäjiä, joten niiden määrä selvitettiin kesällä 2013 sijoittamalla alueelle väripyydyksiä. Lisäksi alueilta selvitettiin useita ympäristömuuttujia, kuten korkeus merenpinnasta, lahopuun määrä ja pölyttäjien pesäpaikkojen määrä. Yleistettyä lineaarista sekamallia (GLMM) käytettiin tilastollisena menetelmänä mallintamaan erilaisten metsänkäsittelymenetelmien vaikutuksia mustikka- ja puolukkasatoihin.

Tulokset

Tuloksien perusteella mustikka menestyi parhaiten alueilla, joita ei oltu hakattu, kun taas puolukka hyötyi kulotuksesta ja säästöpuuhakkuusta. Tämä on ymmärrettävää, sillä mäntymetsissä mustikalle optimaalisimmat kasvupaikat löytyvät varttuneiden metsien kosteista painanteista. Puolukka taas on sopeutunut suurempaan valoisuuteen ja kuivempiin kasvupaikkoihin. Tuloksien perusteella sekä puolukka että mustikka näyttivät toipuvan hyvin kulotuksesta.

mustikankukat.jpg

Mustikan kukka

Pölyttäjien määrään vaikutti eniten maapuiden ja paljaan maan määrä. Kulotus ja säästöpuuhakkuut kasvattivat maapuiden määrää ja lisäsivät paljaan maan osuutta kokonaispinta-alasta. Säästöpuuhakkuiden jälkeen alueella oli 64 % enemmän kimalaislajeja hakkaamattomiin alueisiin verrattuna.

Säästöpuuhakkuut ja niitä seurannut kulotus paransi puolukkasatoa ja loi pölyttäjille pesäpaikkoja. Kulotetut avohakkuualueet sen sijaan kasvattivat pölyttäjien pesäpaikkojen määrää, mutta eivät edistäneet marjojen kukkimista tai marjasatoa. Pelkät avohakkuut eivät edistäneet kummankaan lajin ekosysteemipalvelujen suojelua.

Kulotetut alueet ja säästöpuut siis toimivat pölyttäjien keskeisinä elinalueina ja paransivat marjojen kukkimista. Tutkimus osoitti, että tietyillä metsänhoidollisilla toimenpiteillä voidaan matkia luonnollisia häiriöitä ja siten turvata ekologisesti merkittäviä ekosysteemipalveluja, kuten pölytystä.

Avainsanat: mustikka, puolukka, pölytys, kulotus, säästöpuuhakkuu

Teksti:

Anni Koskela, Arktiset Aromit ry

anni.koskela@arktisetaromit.fi

+358 40 164 6177

 

Avainsanat:
säästöpuuhakkuu  kulotus  pölytys  puolukka  mustikka 


Takaisin