Tutkimukset

Hilla hillitsee syöpäkasvainten muodostumista

Suolistosyövät ovat toiseksi yleisin syöpäsairaus Euroopassa ja kolmanneksi yleisin syöpätyyppi Suomessa eturauhas- ja rintasyöpien jälkeen. Tiedemaailmassa etsitään kuumeisesti uusia keinoja estää syövän muodostuminen ja leviäminen. Marjat sisältävät antikarsinogeenisia eli syöpää ehkäiseviä ainesosia, ja eläinmallitutkimusten perusteella marjat näyttäisivätkin torjuvan suolistosyövän kehittymistä. Ilmiön taustalla olevaa mekanismia ei kuitenkaan vielä täysin tunneta.

Helsingin yliopiston tutkimusryhmän aikaisemmassa tutkimuksessa selvitettiin mustikan, puolukan ja hillan vaikutusta suolistosyövän kehittymiseen. Kaikki kolme marjalajia vähensivät tilastollisesti merkitsevästi kasvainten lukumäärää, mutta hilla torjui syöpää tehokkaimmin. Tässä tutkimuksessa sama tutkimusryhmä selvittikin hillan antikarsinogeenista toimintaa ja sen taustalla olevaa molekyylitason mekanismia.

Kuva 1. Kolmesta tutkitusta marjalajista hilla torjui syöpää tehokkaimmin.

Hepatosyyttikasvutekijän (HGF) ja sen reseptorin tyrosiinikinaasi c-Met:n yliaktiivisuuden on havaittu olevan yhteydessä syövän leviämiseen. Kun syöpäsolut liikkuvat, syntyy etäpesäkkeitä. Tutkimuksessa selvitettiin hillauutteen vaikutusta HGF-kasvutekijän indusoimaan solujen liikkumiseen. Tutkimuksessa käytettiin kahdenlaisia ihmisen suoliston syöpäsoluja (HT29 ja HCA7), joiden liikkumista arvioitiin. Met:n, AKT:n ja ERK:n aktivaatio hillauutteella ruokittujen Min-hiirten solulinjoissa ja kasvaimissa mitattiin käyttämällä immunopresipitaatiota, Western blot -analyysiä ja immunohistokemiallisia analyysejä.

Tutkimukset osoittivat hillauutteen ehkäisevän erityisesti HGF-indusoitua syöpäsolujen liikkumista molemmissa solulinjoissa. Hillauute hillitsi MET:n fosforylaatiota ja vaimensi AKT:n ja ERK:n aktivaatiota. Hillauutteen syöminen pienensi AKT-tasoja ja esti Met:n sijoittumista kasvaimen reunaan.

Kuva 2. Myös vadelma on hyvä ellagitanniinin lähde.

Tulokset siis osoittivat, että hilla kykenee hillitsemään suolistosyövän kehittymistä. Luultavasti hillan syövältä suojaavat vaikutukset johtuvat hillan sisältämästä ellagitanniinista. Hilla sisältää ellagitanniinien lisäksi myös muita polyfenoleita, kuten flavanoleja, orgaanisia happoja ja vapaita ellagihappoja. On mahdollista, että fenoliset yhdisteet toimivat synergisesti eli vahvistavat toistensa vaikutuksia. Tärkeimmät hillan sisältämät ellagitanniinit ovat sanguiini H6, sanguiini H10 ja lambertianiini C. Muita hyviä ellagitanniinin lähteitä hillan lisäksi ovat vadelma, mesimarja, mansikka, karhunvatukka ja granaattiomena.

Lähde: Pajari, A-M., Päivärinta, E., Paavolainen, L., Vaara, E., Koivumäki, T., Garg, R., Heiman-Lindh, A., Mutanen, M., Marjomäki, V. & Ridley, A. (2016): Ellagitannin-rich cloudberry inhibits hepatocyte growth factor-induced cell migration and phosphatidylinositol 3-kinase/AKT activation in colon carcinoma cells and tumors in Min mice. Oncotarget, vol. 7, no. 28.

Teksti:
Anni Koskela, Arktiset Aromit ry
anni.koskela@arktisetaromit.fi
+358 40 164 6177

Avainsanat:
suolistosyöpä  syöpäsolujen liikkuminen  met-reseptori  ellagitanniinit  Min-hiiri  olorectal cancer  cell migration  Met receptor  ellagitannins  Min mouse 


Takaisin